Hankkisinko lemmikin?

Lemmikkejä seuralaisena on käytetty tuhansia vuosia. Elleivät allergiat vaivaa, voi kotiin piristystä tuoda vaikkapa koira tai kissa. Näiden rinnalla yleisiä lemmikkejä ovat eri linnut, matelijat sekä jyrsijät. Allergiselle saattaa sopia lemmikiksi matelijat, sammakkoeläimet, kalat sekä fretit. Etenkin useat koirarodut tarvitsevat riittävästi ulkoilua ja liikuntaa – kuten ihminenkin, ja niinpä koira onkin sopiva motivoiva tekijä ulkoiluun. Jos taloudessa on koira, on lenkkiseura aina lähellä. Jos taloudessa on koira, on lenkkimotivaatio aina lähellä. Lemmikistä tulee lähes aina kuin perheenjäsen, joka pitää seuraa ja tuntee perheensä hyvin. Useat lajit ovat hyvin uskollisia omistajilleen.

Lemmikin ulkoilutus voi myös viedä omistajan tapaamaan uusia ihmisiä esimerkiksi koirapuistossa. Koirapuistoja löytyy useilta paikkakunnilta. Sen sijaan lenkkeilyyn sopivia pururatoja ja hiljaisempia autoteitä löytyy miltei mistä vain.

Tutkimusten mukaan lemmikkien omistajilla on pienempi riski sairastua masennukseen. Lisäksi lemmikki-ihmisten verenpaineen on todettu pysyvän matalammalla tasolla stressaavissa tilanteissa, joten lemmikkieläinten voidaan todeta parantavan ainakin fysiologista stressinsietokykyä. Lemmikin kanssa leikkiminen kohentaa veren serotoniini- ja dopamiinitasoja, joka rauhoittavat ja rentouttavat ihmistä. On jopa havaittu, että lemmikkejä omistavilla ihmisillä on matalammat kolesterolitasot ja sydänkohtauspotilaat, joilla on lemmikkejä, selviytyvät pidempään kuin muut. Yli kuusikymmentäviisivuotiaista lemmikki-ihmiset käyvät lääkärin vastaanotolla 30 prosenttia harvemmin kuin lemmikittömät ikätoverinsa. Jopa akvaariokalan seuraamisella voi olla positiivisia terveysvaikutuksia; sen on todettu vähentävän lihasjännitystä ja rauhoittavan sykettä.

Lemmikin omistamisella on useita sosiaalisia, fyysisiä ja psyykkisiä positiivisia vaikutuksia. Toki pitää aina muistaa vastuu. Lemmikkiä ei voi hankkia, jos ei ole varma voivansa pitää siitä asianmukaisesti huolta. Miltei kaikki lemmikit tarvitsevat säännöllisesti ravintoa, seuraa ja ulkoilua. Lemmikkiä ei tule hankkia lapsen vastuulle, vaan perheeseen hankittavasta lemmikistä on aina vastuussa aikuinen.