Miten löytää uusi harrastus?

Ettei vapaa-aika menisi tarpeettomaksi ja loppujen lopuksi melko tylsäksi makoiluksi, on harrastusten hankkiminen tärkeää. Harrastusten parissa pääset usein tapaamaan muita ihmisiä sekä saat liikuntaa tai vähintään pientä aivojumppaa, jotka kumpainenkin pitää mielen virkeänä.


Jos itselle ei löydy omaa lajia, mitä tehdä? Voit aina selata kotikuntasi verkkosivuilta paikallisista harrastusmahdollisuuksista. Melkein joka paikkakunnalta löytyy ainakin jalkapallo- ja jääkiekkojoukkueet, jotka tosin eivät välttämättä ole aloittelijoille tarkoitettuja. Yleisten liikuntahallien salivuorot sisältävät usein kaikille avoimia vuoroja. Pallopelit ja erilaiset jumpat ovat yleisimpiä sisälajeja. Salivuorot löydät saleilta ja verkosta.

Liikunnan lisäksi mielenkiintoisia harrastuksia voi löytää paikallisista kansalaisopistoista, jotka järjestävät sivistävien kurssien ohella myös harrastuksiin liittyviä kursseja. Suosiossa ovat monet käsityökurssit, joita löytyy aina erilaisista tekstiilitöistä huonekalujen valmistukseen tai jopa hauta-arkun veistelyyn. Kursseilla voidaan opiskella myös nykyajan mukaisesti tietotekniikkaa aina tietokoneen käytöstä ohjelmointiin. Opintokokonaisuudet ovat hinnaltaan edullisia ja niitä järjestetään vaihtelevasti.

Erilaiset pelit ovat myös mainio vaihtoehto sosiaaliselle kanssakäymiselle ja aivonystyröiden aktivoimiseksi. Jos pidät vaikkapa nettipokerista, niin voisi hyvä vaihtoehto olla myös erilaisten kortti- ja lautapelien pelaaminen oikeiden ihmisten kanssa kotisi ulkopuolella esimerkiksi kerhotilalla. Tai miksipä ei korttipelien pelaamista netissä lasketa mukavaksi harrastukseksi, jossa voi vaikka vahingossa tienatakin jotakin. Betsafe on luotettava sivusto tähän, jonka valikoimiin kuuluvat niin suositut Texas HoldEm kuin Omahakin. Se toimii myös asiakaspalvelun puolella suomen kielellä. Paikallisia shakkikerhoja kokoontuu useilla paikkakunnilla, tarkista ShakkiNetistä paikkakuntasi tilanne.

Myös kotisohvalta tai mukavalta pelituolilta käsin voi pelata sosiaalisesti. Tietokoneella tai pelikonsoleilla voit pelata verkossa monenlaisia pelejä. Urheilupelien klassikkosarjoja edustavat EA Sportsin NHL-pelisarja sekä FIFA-pelisarja. Jalkapallopeleissä FIFAa haastaa Pro Evolution Soccer -pelisarja. Näissä urheilupeleissä pelaaja ohjaa usein yhtä pelaajaa joukkueesta kerrallaan muiden pelaajien ollessa tekoälyohjattuina. Verkkopelien myötä on myös mahdollisuus pelata yhdellä pelaajalla joukkueessa, jossa muutkin pelaajat ovat ihmisten ohjaamia. Toisenlaista joukkuepeliä ja tiimityöskentelyä tarjoaa sotapelit, kuten Battlefield 4 ja Call of Duty –pelisarja, jonka uusin osa on Call of Duty: Ghosts. Myös erilaiset niin kutsutut partypelit ovat valloittaneet olohuoneet ja illanistujaiset. Karaokelaulamisen ystävä voi viedä laulamisen uudelle tasolle Sing Star -pelisarjan myötä. Pelikonsoleiden liiketunnistimet ja kameraohjaimet ovat tuoneet myös monia tanssi- ja kuntoilupelejä markkinoille.